KIRJOITTAMISEEN.
Syy, miksi kirjoitukseni tässä blogissa jäävät hyvin vähäisiksi, on yksinkertaisesti osaamattomuus ja luottamuksen puute itseeni kirjoittajana. Koen, etten osaa kertoa kuvistani ja kuvailla ajatuksistani näin. Sanani, kissankellot ja rupisammakot, suusta suoraa lentäen ovat jotain aivan muuta kuin monologi paperilla, tai no, valkoisella blogiseinustalla.
Eräs viisas ihminen elämässäni kerran sanoi minulle:
"Jos et osaa, niin opettele. Et voi sanoa, ettet osaa, ellet ole koskaan edes kunnolla yrittänyt."
Joten, tässä sitä ollaan. Uuden ja kauhistuvan reunalla, valmiina räpiköimään kuin tilhen poikanen ensimmäistä kertaa lentoon noustessa. Uuden ja kauhistuttavan, joka ei kuitenkaan tunnu enää siltä... möröltä. Tässähän minä tätä teen. Kirjoitan. Hih, huisia!
Nyt itse asiaan!
Viime kesänä, josta tuntuu olevan jo pieni iäisyys, opin uuden taidon minulle niin rakkaaseen valokuvaukseen liittyen. Luokkatoverini opetti minut näkemään maailman makrokuvauksen kautta.
Ja hommaanhan ei tarvita kuin "vain" objektiivi, joka on hieman irrallaan itse kameran rungosta ja ihan törkeän hyvää tuuria, jotta saa valotuksen osumaan kohdalleen. Tuuri toivottavasti vaihtuu jossain välissä ihan puhtaaksi ja pulmuiseksi taidoksi...
Nyt ajatukset sateisen syksyistä, rakasta Muoniota kohti. Koti ja pakkasyöt kutsuvat!
Tästä vielä sateiseen päivään hyvää fiilistä ja tanssijalka vipattamaan!
