1. joulukuuta 2013

Puhkuisa joulukuun tuuli



Onpas vaan ollut hiljaiseloa täällä! Opiskeluihin ja kuvauskeikkoihin on tänä syksynä uppoutunut ihan uskomattoman paljon aikaa, joten blogin ylläpito ei ole hurjasti liikkunut mielessä.

Miksi - sitä oon pohtinut paljon. Blogiin juttujen kirjoittamiseen ja kuvien esillelaittoon menee aina jotenkin (itselläni) muutama tunti vähintään ja oon alkanut pohtia helpompaa keinoa esitellä kuviani. Kuvieni esittelyyn toivon siis kolmea hoota: helppoa, hauskaa ja halpaa. Toki estetiikalla on myös suuri merkitys, mutta se ei lukeudu h-kirjaimiin... Joulupukki oli onneksi aikaisten tänä vuonna liikenteessä ja kuuli ilmiselvästi toiveeni - olen jo vuosia tiennyt Flickr´n olemassa olosta, mutten koskaan ole ottanut kyseisestä palvelusta selvää. Nyt olen aivan pärähtänyt sen käyttömahdollisuuksiin, ja minut kuvieni kanssa löytää varmaan useimmiten sieltä tulevaisuudessa.

http://www.flickr.com/photos/annaluna/

Käykäähän katsomassa, yritän pudotella vuosien satoa sinne aktiivisesti! Nyt uppoudun jälleen varhaiskasvatuksen ja esi- ja alkuopetuksen tenttimateriaaleihin. Mahtavaa tämä monialaisuus! Hih!

13. syyskuuta 2013

Naarav nedev

Makiat viikot takana.

Luokanopettajaopiskelijuus on käynnistynyt oikein ryminällä ja olen tullu moneen otteeseen siihen tulokseen, että tämä tyttö on vihdoin juuri siinä oikeassa paikassa. Monipuoliset opiskelut, mahtavat sivuainevaihtoehdot ja tulevat aivan mielettömän jännittävät harjoittelut maistuvat suloiselta. Kahdeksan aamuihin en valitettavasti ole vielä tottunut...

Uudesta opiskelijaidentiteetistäni huolimatta en ole suinkaan unohtanut valokuvausta. Viime viikonloppuna käytiin mieheni kanssa Posion henkeäsalpaavassa Korouomassa, jossa kamera ja kuvaaja saivat laulaa ja korkealta. Valokuvauksen sivuainekin pörähtää käyntiin taas ensi viikolla (valokuvauksen historiaa ja projekteja!) ja lopputyötäkin aproon pitäisi alkaa kyhäilemään. Kaikki hyvä loppuu siis aikanaan, jopa valokuvauksen sivuainekin.

Ideoitahan kyllä tuohon kyseiseen lopputyöhön riittää, mutta minkä niistä haluaisi näyttelyksi asti? Suhteellisen kivuttoman pähkäilyn päätteeksi päätin valita punaiseksi langaksi päättötyölleni elementin, johon olen tuntenut suurta yhteyttä koko elämäni ja joka muutenkin on koko maailmassa aikamoinen kuuma peruna, hyvästä syystä ja jopa pelottavasti.

Tässä maistelua elementistä, johon otin jo hieman kosketusta Korouomassa.




21. elokuuta 2013

Onneutta

Tänään kotikaupungissa kuvauskeikalta pyöräillessäni hymy nousi korviin asti, kun muistelin mennyttä kesää. Tulin siihen tulokseen, että mun elämä on kyl aika mahtavaa. Kiitollisuus kaikkeutta kohtaan on korkealla. Huh, miten paljon voi antaa ja saada! Halkian!

Tästä on hyvä jatkaa. Onneutta kaikille, pus!



11. elokuuta 2013

Jännän äärellä

Eiköhän rikota radiohiljaisuus.

Palasin kesälomalta. Tietokone ei ollut mukana mutta kamera kylläkin. Tässä sitä istutaan uudenkarheassa työhuoneessa, ihaillaan pimenevää elokuuiltaa, juodaan pakuriteetä ja puretaan kesän tuotoksia. Keskisuven aikaan oli muutto rakkaalta Kirkkolammelta Katajarannalle. Sitä ei ollut koskaan aikaisemmin kyllä tajunnut, miten rankka keikka tää koko elämänsä siirtäminen on. Vanhanhapuinen omakotitalo, työhuone, piha ja kasvimaa on kyllä enemmän kuin jees, täytyy myöntää. Tähän vois vaikka tottua. Muutakin makiaa on tässä kesän aikana tapahtunut: pääsin nimittäin opiskelemaan luokanopettajaksi Lapin yliopistoon! Paljon muutoksia on siis ilmassa, kun hivuttaudun taiteiden tiedekunnasta myös kasvatustieteiden tiedekunnan puolelle.

Ollaan niin sanotusti jännän äärellä.




15. kesäkuuta 2013

Äiti Maa




"Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt. Jos metsään haluat mennä nyt, näät sammalet myllätyt." --

Tuo Teddy-karhujen huviretki -kappale soi jostain syystä auttamatta korvissani katsoessani näitä Nooran hunajamasu -kuvia. Ja totta, yllätyksellisempää kuvausreissua sään kannalta olisi ollut vaikeampi löytää ja totta, Shanti-poika sai kyllä sammalet myllätyksi ihan onnessaan.

Suunnittelimme näitä kuvauksia jo monta kuukautta yhdessä Nooran kanssa, mutta ikinä ei tuntunut löytyvän oikeaa hetkeä saatikka paikkaa lähteä retkelle kameran kanssa. Masuasukin h-hetki kuitenkin lähestyi auttamatta, ja onneksi Noora keksi Vaattunkikönkään Rovaniemen lähistöllä, jonne suunnistimme eräänä sunnuntaina vain pari päivää ennen kuin olisi ollut jo liian myöhäistä (niin, Nooraa ja Juhaa saa onnitella jo toisesta suloisesta pojankölliäisestä!).


Näin onnistuneet kuvaushetket ja -retket ovat kyllä nannaa kuvaajan sielulle. Nooralla on vuosia ollut jonkinmoinen kamerajännitys, jonka olen huomannut monen ihmisen (mukaan lukien itseni) omaavan. Jännityksestä ei kuitenkaan jäänyt minkäänlaisia muistikuvia, kun pääsimme näille upeille kuvauspaikoille ja hetkeen.

Ohjenuorani kameraa jännittäville (kuten Nooralle ja itselleni) onkin: sulje hetkeksi silmäsi ja rentouta kasvosi. Kuuntele maailmaa ympärilläsi ja hengitä. Hengitä. Aukaise silmäsi, kun tuntuu hyvältä.

Räps!




Etsimämme kuva on usein siinä. Kuvaan on tallentunut juuri sinä, sillä hetkellä. Mieli tyynenä lampena vailla eilistä ja huomista. Vailla arvostelua ja murheita siitä, miten kuvassa "pitäisi olla". Usein tälläiset kuvat myös iskevät syvimmin kuvattavaan ja kuvan muihin katsojiin, sillä kuva on aito hetki ilman yhteiskunnan luomien odotusten täyttämisiä ja esittämistä.

Kuvatessani Nooraa ja hänen perhettään minulle tuli sellainen olo, että hei, tätä varten minä kuvaan ja olen 15-vuotiaasta lähtien kuvannut. Tätä varten minä kamerani ja valokuvaajan tietotaitoni olen vuosien varrella itselleni hankkinut. Läsnäolon ja tietoisuuden tallentamiseksi. Kylläpä nyt naurattaa! Toivottavasti näette, rakkaat lukijani, näissä kuvissa saman onnen kuin mitä minä näen.



Ps. Kaikki Rovaniemen lähistöllä liikkujat: tuo Vaattunkikönkään alue on mahtavaa retkeilyseutua yksilösamoilusta koko perheen retkeilyyn. Löytyy lyhyempää (1,5 km) ja pidempää matkaa (aina 10 km asti) ja pyörätuolilaisetkin on huomioitu lyhyemmällä osuudella! Kuvauspaikkojakin löytyy yllin kyllin niitä hamuavalle. Miten mahtavaa!

12. kesäkuuta 2013

Buorre eahket!

Toisin sanoen: hyvää iltaa, pohjoissaameksi.

Kuten edellisessä postauksessa lupailin, kävin viime viikolla kuvaamassa ystävääni Taijaa ja hänen uutuutta kiiltävää ylioppilashattuansa. Tältä upealta neidolta löytyy saamensukujuuria, joten hän oli teetättänyt itsellensä asiaankuuluvan kauniin saamenjuhlapuvun. Taija halusi, että kävisimme kuvaamassa hänen ylioppilaskuvansa jossain jylhän kallioisessa paikassa, joten kohotimme katseemme Ounasvaaran Juhannuskallioille. Jylhiltä kallioilta ajauduimme lopulta hieman metsäisempään maisemaan etsimään kuviin taustalle Lapin karua kauneutta - hyttysten suureksi riemuksi.





Nyt voisi kohdistaa taasen katseen makuupussia kohti. Tyrnävä, metsä, kasvimaa ja ystävät ovat kutsuneet tällä viikolla tätä kulkijaa. Tänään ollaan harrasteltu ahkerasti permakulttuuria, laulantaa sekä vauvajumppaa. Katsotaan, mitä viikko vielä tuo tullessaan... Minä haistan seikkailun, sateen ja kummipojan märät ImseVimset! 

Buorre idja!

4. kesäkuuta 2013

Ylioppilas Ria

Terveisiä trooppiselta Rovaniemeltä: ylioppilaskuvauskausi on avattu! Käytiin kauniin Rian kanssa kuvaamassa Kemijoen varrella Etelärannalla. Tuossa kyseisessä paikassa on kyllä jotain taikaa: kesäiltana aurinko laskeutuu puiden latvusten taakse luoden upean ja maagisen, pehmeän valon. Eipäs tarvi heijasteita kannella mukana, kun metsä huokaa ja kaikuu näin kauniisti! Näissä kuvauksissa aika tuntui lentävän siivillä, kun malli oli niin mahtava ja kuvauspaikkoja tuntui löytyvän loputtomasti ja valo vain parani paranemistaan. Ei olisi kuvaaja halunnut tulla millään metsästä pois... Samaa fiilistä ja valoa toivotaan huomiselle, jolloin kameran eteen astuu ylioppinut saamelaisneito!

Tässä kuvaparimaisitiainen Rian kuvista, nams!



15. toukokuuta 2013

Lehtoisan saaren tarinaa

Tervetuloa portittoman aukon puomille!

Viime viikonloppu oli parasta aikoihin. Lähdimme samoilijamieheni kanssa tätini ja setäni saarelle ihanaan ja keväiseen Savoon hoitamaan kymmeniä iäkkäitä marjapensaita kuntoon. Saarella luonto jo heräili talviuniltaan ja antoi uskomattoman hienot wibat tuon heräämishetken kuvaamiseen. Pääsimme nauttimaan työnteon lisäksi niin sateenropinasta, hiipivästä usvasta, kaukaisesta ukkosesta, auringonsäteistä iholla, käen kukkumisesta, hiiren papanoista, joutsenten soidinmenoista kuin nuotion rätinästäkin. 


Kukas se siellä, ettei vain ystävämme herra Pakuri?

Ihmeellistä metsän elämää.

Ukkosta ilmassa, kertoivat puut ja humisivat hurjasti.

Pieni ja valkoinen Anna sekä suuren suuret juuret.
Kuva: Lauri Mikkonen

Makoisaa mahlaa ja mielissään mietiskelevä kerääjä.

Tunnelmointia monissa eri valon aaloissa.

Nyt on helppo hengittää. Metsässä (varsinkin aarniometsässä!) samoilu palauttaa järkiinsä, maadottaa ja antaa uutta voimaa ja inspiraatiota. Tuolle saarelle aion vielä palata, monituisen moninaiset kerrat.

5. toukokuuta 2013

Uusia tuulia



Oon aina tiennyt omaavani suodattimen, nimittäin kuviani ja kirjoituksiani kohtaan, mutta nyt tää mun sensuuri on kasvanut niin hupsuksi, että ihan naurattaa ja päätän vetäistä verhon alas. 

Perfektionistinä elo ei ole kyllä siitä helpoimmasta päästä, jos ajattelee omaa valokuvaajan työtänsä - puhumattakaan tän blogin pidosta. Saatan välillä uhrata puolikin päivää miettien, että miten mie nyt tämän muotoilen ja onkohan tuo kuva nyt se ihan oikea... Täyttä soopaa, vaikka kyllähän tuossakin kehittyy. Harmi puoli vain on - näin parin vuoden syvällä rintaäänellä - että pirun hitaasti. Kirjoittamaan ei opi ellei kirjoita ja valitsemaan ne oikeat kuvat tänne blogiin on vain illuusio täydellisyydestä.

Tää mun ajatuksenjuoksu iltaa kohti lähti oikeastaan jo aamulla liikenteeseen, kun soopasin miehelleni siitä, miten hän jättää asiat usein puolitiehen ja minä saan kärsiä siitä jälkeenpäin. Asiaan kuului myös muita upeaakin upeampia heittoja, jotka herrasnaislaisesti jätän teidän korvienne ulottumattomiin. Pitkän parisuhteen draamaa, you know. Herra Sattumaa heitti kuitenkin hyvän ja herättävän läpän vauhdikkaan keskustelumme päätteeksi: "-- Sä se pelkäät epäonnistua."

Se kolahti.

Varoitan: nyt tulee freesiä, vielä pääni sisällä käsittelemätöntä tekstiä ilmaan, joten en takaa kirjoitukseni loogisuutta.

Oon lapsesta asti ollu pirun nipo. Jossain asioissa oon ollut ja olen edelleen aika lahjakas ja jotkin asiat, kuten kielet, ovat tuottaneet suuresti päänvaivaa. Jokainen epäonnistunut koe, tehtävä tai valinta on aina jäänyt päälle, rullaamaan. En oo osannu päästä irti ennen kuin uutta on pukannut ajatuspiiriini täyttämään tilan. Virheistä oppii, joo... mut irtipäästäminen ja itselleen anteeksi antaminen; opetella jatkamaan, jättämään taaksensa sen, mitä ei enää ole oleellista, sitä mie en ole vielä oppinut. Kenties halunnutkaan oppia tai tullut aikaisemmin ajatelleeksi, miten tärkeitä nää irtipäästämisen taidot mun jokapäiväisen elämän kannalta on.

Mie luulen, että mulla on aikamoinen diasarja koko ajan mun pään sisällä käynnissä irtipäästämättömistä asioista, kokemuksista ja ajatuksista. Ne häiritsee välillä elämää hurjasti, öisin varsinkin jälleen näin vuosien jälkeen. Kaikki mielekäskin tekeminen tuntuu välillä tosi raskaalta, kun tuntuu, ettei aivot saa happea kaikelta sitä rumbalta, mitä päässä pyörii.

Valokuvat. Ne on tän mun blogin kantava selkä. Eikä väin blogin, vaan mun tän hetkisen elämän. Koen haluavani kuvata ihmisille, mutta mikä hassua: 99,9% kuvistani eivät näe kovalevyltä koskaan päivänvaloa. Eivät siksi, että ne olisivat huonoja tai liian henkilökohtaisia, vaan siksi, että niiden tekijä on perfektionisti, joka pelkää epäonnistua. Ajanpuutten ja täydellisyydenhakuisuuteni vuoksi tässä blogissa näitä tekstejäkään ei liiaksi ole katseltavaksi.

• • •

Nyt alkaa väsyttää. Jatkan ajatustyötä tyynyn puolella. Tästä sais varmasti romaanin kirjoitettua, mutta näillä taidoilla jätän homman toistaiseksi tähän. Muuten en kesties koskaan saisi tätä tekstiä julkaistua, ei nimittäin olis eka kerta. Virskistävää antaa välillä antaa näinkin julkiseen paikkaan kuin oma blogi jäsentelemätöntä ajatuksenjuoksua. Jännittävää suoraastaan.

Pohjolassa taitaa puhaltaa uudet tuulet. Keväässä vaan on sitä taikaa.



6. huhtikuuta 2013

Dead can dance

Olen sormet syyhyten odottanut tätä päivää.

Viime syksynä sain Lapin yliopiston metodivalokuvauskurssia varten idean kuvata Rovaniemen Kirkkolammen kuihtunutta, kuollutta ja mielestäni niin kaunista kasvistoa. Aloitin projektin jo lokakuussa mutta päätin, etten julkaise kuvia täällä blogissani ennen kuin kurssi on ohitse. Eilen oli se päivä. Enpä ole ennen istunut kahtatoista tuntia palautteessa kello kahdesta iltapäivällä kello kahteen yöllä putkeen. Viinillä, hedelmillä ja pähkinöillä tuo päivä kieltämättä sujui aika rattoisasti ja hienoa ajatustenvaihtoa ja keskustelua valokuvista ja -kuvauksesta tuli käytyä. Yhden maissa kommenttien taso ainakin omasta puolestani alkoi kenties jo kuitenkin lähennellä unikuvia...

Mutta kuviin ja tähän projektiin! Uskokaa tai älkää, mutta sarja on kuvattu omalla valkoisella työpöydällläni pohjoisikkunan valossa - ei pimeässä studiossa salamavalojen melskeessä. Itse rakastan kikkailematonta meininkiä, jota kotona saa luonnonvalon kanssa harrastaa. Miten nuo kuolleet kasvit ovatkaan heränneet uuteen eloon tuolla valkealla alustalla! Ihastuin ja innostuin tästä kasvien potrettikuvauksesta niin paljon, että ajattelin jatkaa sarjaa ensi syksynä nyt vielä lumipeitteen alla uinuvan Kirkkolammen jälleen nuupahtaessa kasaan.

Syksyä odotellessa!











18. maaliskuuta 2013

THÉHUONEELLA

Muutaman kerran vuodessa meitä, minua ja miestäni, kutsuu Helsinki - ja varsinkin Eerikinkadulta löytyvä Théhuone ja sen rikas teevalikoima. Tällä kertaa saimme maisteltavaksemme tämän talvista tuoretta korealaista oolong-teetä.






101 Zen-tarinaa -kirjan toisen kirjoittajan sukunimen lisäksi suurta hilpeyttä meissä herätti tämä kyseinen kirjan satu:
Buddha told a parable in a sutra:
A man traveling across a field encountered a tiger. He fled, the tiger after him. Coming to a precipice, he caught hold of the root of a wild vine and swung himself down over the edge. The tiger sniffed at him from above. Trembling, the man looked down to where, far below, another tiger was waiting to eat him. Only the vine sustained him.
Two mice, one white and one black, little by little started to gnaw away the vine. The man saw a luscious strawberry near him. Grasping the vine with one hand, he plucked the strawberry with the other. How sweet it tasted!










Allekirjoittanut tee-pärinöissään!

Jos et vielä näiden kuvienkaan jälkeen hoksannut, miksi teetä kannattaisi lipittää, niin hengitähän pari kertaa ensin syvään, lue tämä ja kipitä lähimpään teekauppaan. Voin vuosien kokemuksella kertoa, että löydettyäsi teen ihmeellisen maailman hetkesi paranevat vain...

10. maaliskuuta 2013

TAPAHTUIPA KERRAN KAUPPAYHTIÖLLÄ

Kauppayhtiö, tuo Rovaniemen retrokulttuurin kehto. Siellä on monet rattoisat illat vietetty, eikä syyttä! Alkuvuodesta siellä soivat seinät, mieli ja korvat, kun muun muassa rollolaiset bändit Siipisulat ja Timjami orkesteroivat eräänä mieltä lämmittävänä lauantai-iltana.

Bändejä keikoillaan minulla tulee kuvattua yhä enemmän ja enemmän, tää homma tuntuu nimittäin aina yhtä mielekkäältä ja sopivan haastavalta. Keikkakuvauksen filosofiaan en vielä ole ehtinyt perehtyä, joten siitä ette nytten saa juttua, kenties kunhan tästä viisastun. Pääasiassa mietiskelen nyt ja tilanteen ollessa päällä, ylläripylläri, valoja, varjoja ja kuvan dynamiikkaa.

Kuten kuvista kenties huomaatte; tunnelmallisen Kauppayhtiön valo-olosuhteet eivät ehkä ole valokuvauksen kannalta kaikista helpoimmat, mutta sitäkin persoonallisemmat! Itse en käytä omia lisävaloja kuvissa ollenkaan, sillä koen niiden tukahduttavan tunnelman. Oikean kulman ja hetken löytäminen, se on se juttu. Heh, valokuvaajana kärsivällisyys on kyllä kohonnut huippuunsa tuhansien ja taas tuhansien "täydellisen hetken" kalastelujen jälkeen! Kohteen oikean asennon ja ilmeen löytyminen suhteessa valoihin ja muuhun ympäristöön on aina sattuman kauppaa. Tällä kertaa kamerani sai ikuistettua näin:




Suopursun raikas Siipisulat, joiden musiikkia voit fiilistellä täällä.


Täältä taas löydät folkkaavan Timjamin.






2. maaliskuuta 2013

28. helmikuuta 2013

MEHUSTELUA

Olen huomannut omaavani jännittävän tavan koskien omia henkilökohtaisia valokuviani. Prosessoin hitaasti. Ottamani kuva saattaa muhia ja mehustua bittiavaruudessa kuukaudesta vuoteen, ennen kuin palaan sitä katselemaan ja ihastelemaan, käsittelemään ja julkaisemaan. Koen joka kerta tarvitsevani tämän ajan, tietynlaisen irrottautumisen itse kuvaustilanteesta ja kuvausprosessista. Unohdettuani ja löydettyäni kuvani uudelleen alkaa pikainen kuherruskuukausi, jossa kuorin toukan kotelostaan ja annan sille perhosen siivet. Minulle tämä tapa toimii aika mainiosti - löydän kuvasta aina uusia merkityksiä, mitä en kuvaustilanteessa edes tullut ajatelleeksi ja kuvaan muodostuu aina suhde. Sanoisin, että tämä on tapani tehdä kuvistani teoksia, itselleni ja muille katselijoille.

Olen myös huomannut, että otan ihan liikaa juttuja itselleni. En oikein osaa sanoa ei, sillä kaikenmoiset maailman asiat kiinnostavat. Siinä sitten ollaan, sata rautaa tulessa yhtäaikaa ja pitäisi joskus nukkuakin ja kenties pitää yllä ihmissuhteita, puhumattakaan blogin päivityksestä. Elämän ikäinen opeteltava asia kenties?

Ihmissuhteista puheenollen: rakas ystäväni Elise on niin ihastuttava ja upea tanssija, ettei kamerani osaa elää ilman hänen kuviaan. Ja kuten fiksu jo ehkä arvasikin,

en ottanut näitä kuvia 
ja luonut tätä sarjaa
...ihan eilen...








5. helmikuuta 2013

SARJAKUVAAJA

Uutta alkua ja loppua pukkaa.

Kuvasarjoja pitäisi niin yliopistolle kuin ammattitutkintoonkin syntyä seuraavina parina päivänä kuin leipiä Vaasan&Vaasan tehtaalla. Valokuvaajan ammattitutkinnon maaliviiva alkaa lähestyä, jospa sitä sais napattua itseään niskasta kiinni, vähän läpsästyä verta kiertämään poskiin ja vietyä homma loppuun. Oishan se makia. Valokuvauksen sivuaineeseen taas olis parin kurssin kuvat rästissä. Henkilökuvakeikkojakin pukkaa, nettisivujen tekoa ja näyttelyä. Killeri tulossa, toivottavasti näistä parista viikosta selvitään hiukset päässä.

Tässä vähän maistiaisia yhdestä, jos kahdestakin sarjasta.














15. tammikuuta 2013

AURORAS

Elämäni ensimmäiset revontulet - kuvattuna. Johan niitä Lapissa koko elämäni eläneenä on tullut nähtyä ja ihailtua, mutta nyt vasta on alkanut kuvauskiinnostus niitä kohtaan syntyä. Muusana innostuksen herättäjäksi ovat toimineet muun muassa nämä upeat revontulten kuvaajat: Jorma Luhta sekä AV-Lappi. Noita upeita kuvia katsoessaan ei voi ajatella muuta kuin "jos minäkin joskus osaisin ottaa tuollaisen".

No, harjoitus tekee mestarin eikä haaveilu. Kotona Pirttiniemessä oli joulupäivinä -30°c pakkasta ja täysikuu. Mitä ihanteellisimmat olosuhteet siis. Odottelin siinä useamman illan, josko jotain valoleikkiä ilmaantuisi taivaalle ja lopulta Tapaniniltana kahdentoista maissa repo alkoi vihdoin luoda tultaan. Pääsin vihdoin testaamaan uutta radio-kaukolaukaisinta ja sen pakkasen kestävyyttä. Hyvin pelasivat laitteet, mutta ihminen ei. Puolen tunnin kuvausten jälkeen kuvaajan sormia, lämpimistä vanttuista huolimatta, ei tuntunut enää. Onneksi revontulet selvästi huomasivat tämän pienen haittapuolen ja hiipuivat yöhön.







Herra Kuu, kukas muu!






Hyvien kuvauspaikkojen bongaaminen valmiiksi on kyllä, tuollaisilla pakkasilla ja noin liikkuvan elementin kanssa kuin revontulet, ehdoton juttu. Moni kuva meni plörinäksi, kun ei löytänyt heti sitä oikeaa paikkaa, tulet jo liikkuivat toisaalle ja hyrinä kävi. Liikuntaa voisi toisaalta sanoa erittäin terveelliseksi noissa olosuhteissa... Itse olen kuitenkin oikein tyytyväinen kuvasaldoon, ensimmäiseksi tälläiseksi. Eiköhän tätä nannaa saada lisää tänä talvena, auringon pitäisi kuitenkin olla suhteellisen aktiivisena koko alkuvuoden! Jei!

8. tammikuuta 2013

VELJENI LEIJONAMIELI


 


Veljeni Leijonamieli ja esi-isät.

7. tammikuuta 2013

KAAMOKSEN JÄLKEEN



Kyllä Lappi on kaunis, varsinkin näin kaamoksen jälkeen. Ylhäällä kuvassa Pallakset Leviltä kuvattuna ja alhaalla Ylimuonion ensimmäisiä auringon pilkahduksia. Nyt tuntuu taas turhalta kaipailla etelän lämpöön ja kesään, kun kauneus täällä on niin henkeäsalpaavaa ja oikeasti maailmanlaajuisesti ainutlaatuista.

Mieheni Muikkunen taas näyttää mallia, miten hiihtolenkillä näissä maisemissa kovassa pakkasessa saattaa vanheta hetkessä! It's magic!